Tuesday, December 6, 2016

Mitä muuta olemme tehneet

Vaikka me olemmekin olleet täällä jo melkein neljä viikkoa, se tuntuu vain parilta viikolta (loma ollut aivan liian lyhyt). Tässä on 20 asiaa, joita olemme tehneet, mutta emme ole maininneet blogissa:

1. Bongattu mustia joutsenia

2. Kaksi hammasta pudonnut (toinen fish and chipsejä syödessä ravintolassa).

3. Lennätetty leijaa beachilla.


4. Syöty krokotiilia ja kengurua.

5. Luettu monta kirjaa.

6. Ollaan oltu barbeque-juhlissa.

7. Tuotu kasoittain hiekkaa jaloissa uimarannalta.

8. Herätty aamulla joko a) papukaijojen kirkumiseen tai b) espresso -keittimen ulinaan ja pärinään.

9. Meitä on luultu australialaisiksi.

10. Kerätty simpukoita.

11. Puutarhassamme kasvaa suomalaisia sisäkukkia.

12. Kulutettu iso pullo aurinko rasvaa (SPF 50).

13. Herkuteltu usein katkaravuilla.

14. Matkustettu junalla (toisessa kerroksessa), lentokoneella (ensimmäisessä kerroksessa), bussilla ja metrolla auton lisäksi.

15. Käyty Australialaisessa kirkossa ja pyhäkoulussa.

16. Ajettu "väärällä" puolella tietä (totuttu vasemmanpuoleiseen liikenteeseen).

17. Tarkkailtu pelikaaneja.

18. Nähty sinivalaan luuranko.

19. Opittu australialainen tervehdys "G'day, mate"

20. Nautittu lomasta täysin siemauksin.

Monday, December 5, 2016

Kotitöitä Australiassa

Minä (Joel) tehnyt täällä Australiassa erilaisia kotitöitä. Olen tyhjentänyt tiskikoneen ja kattanut pöydän säännöllisesti niin monta kertaa, ettei niitä voi laskea. Olen myös siivonnut huoneeni, vienyt roskalaatikot kadunvarteen, kastellut kukat ja pedannut sänkyni.

Autoin isää ruohonleikkauksessa. Käytössämme oleva ruohonleikkuri on sähkökäyttöinen, joten vahdin sen johtoa. Lisäksi ruohonleikkurimme kerää leikatun ruohon pussiin, joten minä tyhjensin sen aina kuin se täyttyi. Tässä kuvia todisteeksi.


Sunday, December 4, 2016

Joulun odotusta Australiassa

Tuuntuukohan Australialaisista oudolta, kun täällä joulu on kesällä? Takuulla meistä suomalaisista tuntuisi oudolta mennä jouluna uimaan. Australialaisten isien suosikkilahjoja jouluksi ovat ruohonleikkuri, lehtipuhallin, ruohotrimmeri ja grilli. Australiassa joululahjat saadaan vasta joulupäivänä. Mitenhän joulupukki pystyy liikkumaan reellään, kun täällä ei ole lunta? Tässä muutamia kuvia Australialaisesta joulun odotuksesta:

Tämä on Sydneyssä asustava joulupukki. 

Pieni luminen ja jouluinen kylä. 

Jouluasetelma kaupassa

Australiassakin voi ottaa kuvan joulupukin kanssa.


Australiassa myydään paljon LED -joulukoristeita.

Täältäkin löytyy seimiasetelmia. Tällainen oli Sydneyssä.

We wish you a Merry Christmas!

Thursday, December 1, 2016

Australian animals

Here are common Australian animals:

Kenguru = a kangaroo
Kangaroo has a long tail. Kangaroos like to jump.

Emu = an emu
Emu is a big bird.  It can't fly.

Koala = a koala
Koala is a bear and it eats leaves of eucalyptus trees.

Tasmanian tuholainen = a Tasmanian devil
Wikipedia info

Vesinokkaeläin = a platypus
Wikipedia info

Krokotiili = a crocodile

Dingo = a dingo

Papukaija = a parrot
Parrots are colourful. They are noisy.
Our blog about parrots

Lammas = a sheep
Sheep (or lamb) is delicious

Wednesday, November 30, 2016

What's the weather like?

Vaikka on joulukuu, täällä on hyvin kirkasta ja aurinkoista. Lämpötila vaihtelee 22-32°C, täydelliset uintikelit siis joka päivä. Sää on täällä niin samanlainen joka päivä, että olemme enemmän kiinnostuneet vuoroveden korkeudesta, sillä se vaikuttaa siihen mihin aikaan päivästä rannalle kannattaa mennä. 

Pari kertaa olemme kuulleet ukkosen jyrinän, mutta sadetta olemme saaneet vain hyvin vähän. Tuuli tuo virkistystä. Seuraavaksi viiden päivän säätiedotus.

Friday:            31°C, sunny [high tide at 10.43 am, 1,74m]

Saturday:        23°C, 40% chance of rain [high tide at 11.21am, 1,71m]

Sunday:          25°C, sunny [high tide at 12.02pm, 1,67m]

Monday:         31°C, 50% chance of rain [high tide at 12.47pm, 1,61m]

Tuesday:         27°C, 80% chance of rain [high tide at 1.36pm, 1,56m]

Kirjoittaessani tätä ukkosti, mutta ei satanut. On ollut lämmin (28°C), kaunis päivä. Tässä muutama kuva aamupäiväiseltä uimareissultamme. 

Ida ja surffilauta. Katsokaa kuinka korkealla vesi on: Rock Poolin kivet tuskin näkyvät.

Merelle katselu on mukavaa.

Löysimme kalliolta altaan, joka on tarpeeksi syvä, jotta siellä voi uida. 

Tuesday, November 29, 2016

Sydney Sightseeing

Kävimme eilen Sydneyssä. Tässä on kuva meistä Sydneyn lauttasatamasta. Taustalla näkyy Sydneyn kuuluisin maamerkki Sydneyn oopperatalo. 

Arvioltamme ainakin sata vuotta vanha puu Sydneyn observatorion kukkulalla.


Kuva toisesta kuuluisasta maamerkistä Sydney Harbour Bridge:stä. Juuri tältä sillalta lähetetään suuri uuden vuoden ilotulitus.


Kävimme myös aikamatkalla Susannah Place:ssa. Talo on rakennettu 1844. Sieltä löytyi muun muassa vanhoja toimivia kaasulamppuja, hiilivarasto, pommisuoja, pesutupa ja ulkohuussi. 


Tässä on Sydney Tower. Se on Sydneyn korkein rakennus ja Australian toiseksi korkein. Sydney tower on korkeudeltaan 250 metriä, vaikka se tässä kuvassa näyttääkin olevan patsasmiehen kädessä. 

Sunday, November 27, 2016

Eläintarhassa sattui ja tapahtui

 Lähdimme retkelle Australian reptile park:iin. Siellä tapahtui muutakin kummaa kuin se, että Joel kantoi pythonia. Tässä parhaimmat otokset.
 Näimme siellä muun muassa Pteranodonin perheen.

 Jättimäinen koala ei päästänyt meitä menemään ennen, kuin se oli saanut rutistaa meitä.

 Krokotiili söi Idan! Älkää odottako häntä takaisin.

Näimme myös koululaisia retkellä. Huomatkaa koulupuvut ja -hatut. He varmasti ihmettelivät miksi emme olleet koulussa.